Tulosta

Hoidot odottavalle äidille


Suolakammio (30 min)  

Spa: Meri, Rüütli / Hinta:125 EEK

Jo vuosisatoja sitten huomattiin, että vanhoilla suolakaivoksilla ja –luolilla on hyvä vaikutus keuhkosairaisiin. Ensimmäinen tutkimus suolapölyn hoito-ominaisuuksista tehtiin 1800-luvulla Puolassa, jossa todettiin, että suolakaivoksissa työskentelevät ihmiset eivät sairastaneet keuhkosairauksia. Muualla maailmassa on suola- eli halokammioita hoitotarkoituksessa käytetty 1980-luvun puolivälistä lähtien. Viroon suolakammiot ehtivät kuusi vuotta sitten. Hieno suola tappaa limakalvoilla olevat bakteerit ja sienet, vahvistaen samalla limakalvoihin liittyvää immuunijärjestelmää. Juuri siksi suolakammiohoitoa saaneet lapset ovat muita vahvempia ja sairastuvat harvemmin. Joskus suolakammiossa käynyt ihminen saattaa ruveta yskimään jopa enemmänkin, mutta tämä ei tarkoita, että terveydentila on huonontunut, päinvastoin – tämä on parantumisen merkki. Tavallisesti tämä ilmiö nousee esiin 3.-5. suolakammiokerran jälkeen. Hoitoon tullessanne pukekaa päälle mukavat vaatteet.

Hoitomenetelmä sopii: astman tapauksessa (huohotus vähentyy), ylempien hengitystelineiden limakalvojen turvotuksien tapauksessa (mm. tukkoinen nenä, nuha), stressin ja iho-ongelmien (allerginen ihontulehdus, psoriaasi) hoitoon.

Hoitomenetelmä ei sovi: akuuttisten ja korkeakuumeisten virustautien, vakavan astmakohtauksen, sydämen vajaatoiminnan, munuaistautien, akuuttisten keuhkotautien, tuberkuloosin, vakavien hengitysvaikeuksien sekä hoitamattoman verenpainetaudin tapauksessa.


Klassinen hieronta istuen (20min)  

Spa: Meri, Rüütli ja Saaremaa Valss / Hinta: 185 EEK


Rühmavõimlemine basseinivees (20 min)

Spa: Meri, Rüütli ja Saaremaa Valss / Hinta: 135 EEK


Yrtti-helmikylvyt (15 min)    

Spa: Meri, Rüütli, Saaremaa Valss / Hinta: 165 EEK

Kylpyveden lämpötila on 34–38 ºC, veteen on lisätty erilaisia kasviuutteita tai merisuolaa. Kylpyyn liittyvät pienet poreet ja hierovat vesisuihkut, joilla saadaan aikaan helmikylpy-ilmiö. Yrtti-helmikylvyillä on rentouttava ja stressiä lievittävä, ihoa pehmentävä, suoliston toimintaa parantava, hermostoa tasapainottava, unta parantava, aineenvaihduntaa elvyttävä, verenpainetta alentava, käsien ja jalkojen verenkiertoa parantava vaikutus.

Yhdisteltynä muihin vesi- ja lämpöhoitoihin kylvyt ovat sopivia kroonisten sydän- ja verisuonitautien tapauksessa, yhdessä voimistelun tai vesivoimistelun ja hieronnan kanssa vesikylvyt vähentävät erilaisten niveltautien aiheuttamia vaivoja ja niveljäykkyyttä.
Yleiskylvyt eivät sovi voimakkaiden tulehdusprosessien tapauksessa.

Yrtti-helmikylpy palauttaa fyysisen ja henkisen virkeyden rasittavan työn jälkeen, lievittää lihasjännitystä, parantaa verenkiertoa ja aineenvaihduntaa. Yrttiöljyjen valikoima on äärettömän monipuolista.

  • Männynneulaskylpy: verenkiertoa elvyttävä, lihas- ja nivelkipuja lievittävä, hermoston häiriöiden tapauksessa;
  • Eukalyptuskylpy: verenkiertoa elvyttävä, hengityselinsairauksien tapauksessa, väsymystä vähentävä;
  • Kamomillakylpy: kipua lievittävä, tulehdusta lievittävä, ärtyneelle iholle;
  • Laventelikylpy: verenkiertoa elvyttävä, vahvistaa kehoa ja hermostoa, parantaa ihon raikkautta ja joustavuutta
  • Melissakylpy: stressiä lievittävä, migreenin hoitoon, rentoutumiseen ja jännityksien poistamiseen, unettomuuden hoitoon;
  • Rosmariinikylpy: verenkiertoa elvyttävä, virkistävä, stressiä lievittävä, lihas- ja nivelkipuja helpottava;
  • Stressikylpy: (täyspuhtaista luonnollisista raaka-aineista): energiaa ja miellyttäviä tunteita lisäävä, tasapainottava, rauhoittava, rentouttava ja jännitystä lievittävä;
  • Hevoskastanjakylpy: ihon ongelmia hoitava, väsymystä ja voimattomuutta torjuva, psoriaasin ja pienten laskimolaajentumien hoitoon;
  • Katajakylpy: kipua lievittävä ja tonusta lisäävä;
  • Merisuolakylpy: aineenvaihduntaa lisäävä, turvotuksia poistava, psoriaasia ja allergisia ihontulehduksia hoitava yrtti-helmikylpy

Sauvakävely (60 min)

Spa: Meri, Rüütli, Saaremaa Valss / Hinta: 115 EEK


Rentoutumishuone eli relaksaatiokammio  (20-30 min)  

Spa: Rüütli / Hinta: 105 EEK

Relaksaatiokammio on ainutlaatuinen Virossa. Tässä asiakkaalle tarjotaan monia rentoutumisen jaksoja. Jo tilan sisustus luo sopivan tunnelman: makuutuolit, akvaario, lämmin kivilattia, rentouttava äänitausta.

Rentoutumisjakso alkaa perusteellisella ohjeistetulla lihasten rentoutumisharjoittelulla ja jatkuu audiovisuaalisilla efekteillä (DVD), jotka vievät asiakkaan kauas pois arkiympäristöstä ja -ajatuksista. Ei aina ole tarvetta matkustaa etelään, muutama hoitokerta rentoutumiskammiossa riittää. Elokuva ja äänet saavat aikaan vaikutelman, että olette joko valtameren rannalla tai sademetsässä, toivomuksienne mukaisesti. Seanssi opettaa rentouttamaan lihaksia sekä auttaa kehittämään mielikuvitusta. Hoitoon tullessanne pukekaa päälle mukavat vaatteet.
Hoitomenetelmä sopii kaikille.


Parafiini-osokeriittihoito  (20 min) 

Spa: Meri, Rüütli, Saaremaa Valss / Hinta: 125 EEK

Pinnallinen lämpöhoito vaikuttaa pääasiassa paikallisesti lihas- tai nivelvaivojen tapauksessa. Rentouttaa lihaksia, parantaa ihon ja ihonalaisten kudoksien verenkiertoa sekä laajentaa reflektorisesti verisuonia myös syvemmällä lihaksissa ja nivelissä, joka lievittää myös kipuja. Käytetään parafiinin ja luonnollisen otsokeriitin eli vuorivahan sekoitusta. Otsokeriitin lisääminen säilyttää pidempään sekoituksen lämpöä, otsokeriittiin sisältyvät luonnolliset eteeriset öljyt vaikuttavat tervehdyttävästi. Hoitoon tullessanne pukekaa päälle mukavat vaatteet. Pyyhettä ei tarvitse ottaa mukaan.


Parafiinikäsineet (15-20 min)

Spa: Saaremaa Valss, Rüütli, Meri / Hinta: 125 EEK


Valohoito (20 min)   

Spa: Meri, Rüütli, Saaremaa Valss / Hinta: 105 EEK

SAD - Seasonal Affective Disorder eli valonpuutteesta aiheutunut kausiluonteinen voimattomuus ja masennus on nyt helposti karkotettavissa. Valohoito toimii ihankuin vaaraton depressiolääke. 

Valohoidolla kannatta aloittaa jo enne oireiden ilmenemistä tai heti niiden ilmetessä. Erityisesti valohoitoa suositellaan syystalvella, mutta se kannattaa aloittaa myös syyskuussa tai sitten keväällä maalis-huhtikuussa. Valohoito vaikuttaa yleensä aika nopeasti – joillakin ihmisillä sen teho näkyy jo viikossa, joillakin parissa viikossa. Erilaisten tietolähteiden mukaan talvimasennuksesta kärsivillä ihmisillä valohoidon tehokkuus on 70–80%. Valohoidon ansiosta ihminen tuntee energian ja elämänilon lisääntymistä, stressin oireet lievittyvät tai häviävät kokonaan.
Valohoitoa suositellaan ottamaan hoitosarjana jokapäiväisillä hoitojaksoilla. Erittäin tehokasta tämä hoito on aamuisin kello 8-12 välisenä aikana.

SAD valohoito sopii: kausiluonteisen stressin hoitoon.

SAD valohoito ei sovi: akuuttisen silmäsairauksien tapauksessa.


Päähieronta (20 min)

Spa: Saaremaa Valss / Hinta: 215 EEK

Kaela, pea ja näokolju pinges lihaseid ning liigeseid mõjutatakse nii massaaži, akupressuuri kui ka üldise pehme töötluse kaudu. Massaaž aitab leevendada stressi, lihaspingeid, halba enesetunnet. Massaaži abil parandatakse ka juuste tugevust ning läiget.



Lisätiedot ja varaukset